Kuuntelin äänikirjana Hannu Mäkelän kirjoittaman kirjan Jeanne D´Arcista. 

Olin kirjaan pettynyt. Hannu Mäkelä suhteutti D´Arcia mieheen, joka saattoi olla hän itse, mutta siis nainen ei voinut naisena tehdä uskomattomia asioita omassa ajassaan, vaan hän on ikäänkuin ollut kuitenkin miehen hallussa. Jonkinalinen alter ego, joskaan ei Mäkelän oma, on läsnä ja lopulta valtaa Jeannen kokonaan. Minusta tämä oli jopa loukkaavaa. Harvoin tuohdui, mutta nyt sen tein.

Luulisi, että Mäkelän kaltainen kirjailija painaa miehisyytensä pois historian hahmoja käsitellessään, mutta ei. Parempi, että lopetan tämän blogiarvioinnin kirjoittamisen, sillä kohta sanon liikaa loukkaavia asioista, eikä se ole kenellekään hyväksi. 

Kirja on ilmestynyt 2015, kuuntelin sen äänikirjana nyt. Kirjassa on seksiä ja päähenkilö on matamaatikko. Olisin kaivannut matamaattista maailmaa enemmän päähenkilön sisäiseen maailmaan. Henkilöt olivat lopulta mielenkiintoisia, mutta jäi tunne, että tarina loppui kesken ja henkilöistä ei saanut tietää tarpeeksi. Jokin kertomistavasta ei naksahtanut kohdalleen. Juonta ei pohjustettu, asiat tulivat esiin liian nopeasti ja ne jäivät pinnallisiksi. Yksinkertaisesti sanottuna tuntui, että kirjoittaja ei tuntenut henkilöitään tarpeeksi. 

Kirja oli pitkä, mutta sen kyllä jaksoi kuunnella nopeasti läpi. Itse kuitenkin tahdon, että kirjailija tuntee kuvaamansa maailman eikä kirjoita sellaisesta, mitä tahtoisi tuntea.

Kerrostalo on hieno kuvaus pienen kaupungin lähialueen kerrostalossa elävistä ihmisistä. Tarinasta tulee ehjä ja kokonainen ja ihmiset on kuvattu väkevästi. Elämä on köyhää ja voidaan sanoa, että useimmat elävät sitä laitapuolella. Kuuntelin kirjan ja joka kerta odotin, että pääsen kuulemaan lisää. Tarina vei mukanaan. En eläytynyt henkilöihin, jotka olivat pikemmin kuin elokuvamaisia välähdyksiä. 

Kerrostalo-kirja on ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Aiemmat kirjat eivät ole vielä kuunneltavina äänikirjoina, mikä on vähän vahinko, koska ensimmäien kirja Elinkautinen tuntuu mielenkiintoiselta. 

Olen ollut työni ja opintojen (grillimyyjä ja mielenterveyshoitajaopiskelija) puitteissa tekemisissä sen kaltaisten ihmisten kanssa, joista Kerrostalossa puhutaan. Voidaan myös sanoa, että isäni oli suoraan samasta viitekehyksestä. Jos kirjoittaisin samalla tyylillä kuin Kuisma ja kertoisin isäni tarinan, niin hän uppoaisi suoraan Kerrostalon maailmaan. Hän olisi yksi noista henkilöistä. Siinä mielessä Kerrostalo on tärkeä kirja minulle.

Itse en elä samanlaista elämää, opiskeleminen on ollut aina tärkeää minulle. 

Nyt teen suomen kielen opintoja avoimeen yliopistoon. 

Suosittelen Kerrostaloa luettavaksi, se on lukuelämys, mutta se saattaa olla voimakas kokemus, jos ei ole koskaan kurkistellut normaalin ja hyväksyttävän elämän tuolle puolen. Itseäni kiinnostaisi tietää kuka ja millainen ihminen on kirjailija Hanna-Riikka Kuisma, koska tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen löytänyt häneltä - ja tämäkin vain Finlandia-ehdokkuuden takia. 

Kuuntelin äänikirjana Sofi Oksasen kirjan Koirapuisto. Pidin siitä, miten kirja veti mukanaan ja pakotti seuraamaan tapahtumia. Henkilöistä suurin osa oli mielenkiintoisia. Tapahtumapaikka eritoten oli mielenkiintoinen, Ukraina, ja voin vain toivoa, että Ukraina oli tässä kirjassa kuvattu todenmukaisena. 

Itse en ole koskaan päässyt Ukrainaan, enkä todennäköisesti koskana pääsekään. 

Vierastin alussa kirjan nimeä, ellen olisi tiennyt kirjailijasta mitään, olisi kirja ehkä jäänyt kirjapauppaan, sillä nimetä ei voi päätellä mitään, mitä kirjassa tapahtuu. Kirjan nimen merkitys onneksi tulee ilmi jo ensimmäisessä luvussa. Kirja loppuu hieman liian nopeasti, se loppuu kuin seinään. Lukijana olin koko ajan odottanut, että jotkut asiaat selviävät, koska niihin luotiin niin paljon odotusta, mutta ne jäivätkin lopulta vain ilmaan. Tästä syystä tuntui, kun kirjailija olisi pettänyt minut lukijana. 

Tämä oli tietyllä tapaa samantapainen kuin edellinen kirja Norma. Molemmissa on jokin naisiin ja naiseuteen liittyvä bisnes. 

On kulunut pitkä aika siitä, kun pidin tätä blogia, mutta nyt löysin blogipohjan uudestan, kun juurikin mietin viime viikolla (vk 40 / 2019 ), että haluaisin perustaa kirjallisuusblogin. Tämä tuli mieleeni ihan senkin takia, että teen nyt suomen kielen opintoja Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Viime vuonna tein journalismin opintoja avoimeen AMK:un. 

Sen jälkeen kun viimeksi olen tehnyt tätä blogia olen saanut yliopistosta yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon, johon tuli 434,5 op ja näihin kuului opettajan pedagogiset. Vielä puuttuu LTO-opinnoista opinnäytetyö, josta puuttuu luku "fiktion avulla kasvattaminen" - proseminaarin rajaus oli draama, mutta kyllähän kirjallisuuskin on osin fiktiota. 

Tavoitteeni ei ole päätyä suomen kielen ja kirjallisuuden opettajaksi, vaan kirjoittaa kirja ja päästä opettamaan luovaa kirjoittamista. 

Tällä hetkellä työpöydällä on ainakin Hannu Lauermasta Kari Häkkisen kirjottama kirja ´Psykiatrin päänavaus´ - sekä Joseph Campbellin kirja ´Sankarin matka´. En ole varma, kummasta kirjoitan ensin.